Teslalla ajaminen ei jätä ketään kylmäksi

Huikeasta suorituskyvystään tunnetulla Teslalla ajaminen on monen autoharrastajan unelma. Koeajon jälkeen täytyy sanoa, että todellisuus vastasi tällä kertaa haaveita täysin. Tesla Model X, ensimmäinen sähköllä kulkeva katumaasturi, on vienyt suunnittelun huippuunsa. Katumaasturi-luokkaan auto kuuluu lähinnä nelivedon ja kuuden matkustajapaikkansa puolesta, mutta kovin pomppuiseen maastoon tällä mallilla ei kannata kuitenkaan suunnata. Kuljetustilaa kuitenkin riittää 2180 litraa, mikäli penkit kääntää alas, ja matkustaminen on mukavaa pidempijalkaisellekin. Tälle mallille ei ole toistaiseksi markkinoilla suoria kilpailijoita muilta valmistajilta, mutta moni varmasti tarttuu vielä haasteeseen.

 

Teslalla ajaminen ei jätä ketään kylmäksi

Auton ulkomuodossa huomio kiinnittyy erikoisiin takaoviin, joita Teslalla kutsutaan haukansiiviksi. Ne tarvitsevan auetakseen vain 30 senttiä tilaa sivuilta. Tämä voisi olla kätevä ominaisuus ahtaassa tilassa, mutta toisaalta etuovien avaamiseen tarvitaan kuitenkin normaali tila. Huomiota nämä ovet kuitenkin herättävät.

 

Kaikki toimii – jo ennen liikkeellelähtöä

Jo ennen liikkeelle lähtöä voi kuvitella olevansa joko tulevaisuuden maailmassa tai esimerkiksi James Bond, sillä tästäkin yksinkertaisesti toimenpiteestä Tesla tekee todellista taidetta. Kun kuljettaja lähestyy autoa, aukeaa vasen etuovi automaattisesti. Kuljettajan tehtäväksi jää ainoastaan istua alas, sillä ovi myös sulkeutuu automaattisesti jarrupoljinta painamalla. Tällöin virta on jo päällä ja ennen liikkeelle lähtöä täytyy ainoastaan siirtää vaihde D-asentoon ja painaa, tai tässä tapauksessa hipaista, kaasua.

Auton alustan korkeutta ja jäykkyyttä voi säätää itse sopiviksi, mutta tämän lisäksi yksi Teslan upeista ominaisuuksista on se, että auto säätää korkeutta myös automaattisesti nopeuden ja sijaintietojen mukaan. Jos talon edessä on erityisen korkea katukivetys jota varten korkeutta on täytynyt säätää, muistaa auto tämän kun ajat seuraavan kerran samasta kohdasta ja tekee säädön automaattisesti. Kojelaudan kosketusnäyttö toimii äärimmäisen loogisesti, eikä käyttöohjeita tarvitse juuri vilkuilla.

Räjähtävää tehoa ja hauskoja yksityiskohtia

Sähköautojen suorituskykyä ei tarvitse Teslan myötä enää epäillä. Model X:n omapaino on 2,5 tonnia ja kiihtyvyys on silti aivan omaa luokkaansa. Teslan tehoa ja voimaa voisikin parhaiten kuvailla sanalla räjähtävä. Tämä peto nimittäin kiihtyy nollasta sataan 3,3 sekunnissa ja se todella tuntuu vatsanpohjassa asti. Akut on sijoitettu auton lattiaan pitäen painopisteen matalana ja matkanteon vakaana.

Teslan upeutta tuskin voi enää kukaan kiistää, mutta pienistä yksityiskohdista huomaa, että autoa on kehitelty houkuttelemaan erityisesti sähköautoille uusia kohderyhmiä ja mukana on myös huumoria. Ajotila-asetuksissa on valittavana mm. vaihtoehdot sport ja insane.

Räjähtävää tehoa ja hauskoja yksityiskohtia

Pitkä toimintasäde tarkoittaa myös pitkää latausaikaa

Teslan järein malli tulee varustettuna 85 kilowattitunnin akustolla ja sen voi ladata tavallisesta pistorasiasta. Lataus kestää tällöin 36 tuntia. Voimavirtapistorasiaa käyttämällä latauksen saa hoidettua alle 10 tunnissa. Pikalataus on mahdollista suorittaa myös huoltoasemilla adapterin avulla. Päivittäisiä lyhyempiä työmatkoja varten riittää myös yön yli lataaminen kodin pistorasiassa. Suuri akku jaksaa hyvin lyhyet matkat, vaikka ei olisikaan täyteen ladattu. Täydellä latauksella auton toimintamatka on huimat 400–500 kilometriä. Huippunopea lataus on mahdollista Teslan omilla Superschargereilla, joita on tällä Suomessa viisi kappaletta pääväylien varrella. Lisää on kuitenkin suunnitteilla.

Hinta ja rengasmelu antavat autolle pienen miinuksen

Mitkä ovat sitten niitä Teslan huonoja puolia? Mahdollisesti hinta, sillä toki kyseessä on erittäin kallis auto, Model X:n hintalappuun on merkitty 110 000 euroa. Toisaalta tuntuu, että tälle rahalle saa todella paljon vastinetta useimmissa Teslan malleissa. Joihinkin muihin uudenmallisiin sähköautoihin verrattuna rengasmelu kuuluu Teslan sisään hieman enemmän, eli äänieristys jättää toivomisen varaa. Toki matkanteko on silti erittäin hiljaista, kun polttomoottorin ääni ei häiritse.